Valokuvaus on ärsyttävä ala, siksi olen aina ollut videokuvaaja. Kuka tahansa pystyy räpsimään kuvia ja kalliimmalla kameralla saa aina vain hienompia. Laajentuvat megapikselimäärät ja pienentyneet laitteet tulevat jatkuvasti halvemmiksi ja nyt myydään jo yhtä muutaman tuhannen euron laitetta korvaamaan sekä elokuvauskameran, että ammattilaisjärkkärin: Canon 5D / 7D. Miksi sitten tänäkin päivänä on harrastelijan mahdoton kopoida ammattilaisen jälkeä? Miksi tarvitsemme edelleen kuvaajia vaikka meillä on näin hyvät laitteet! Näillä kamoilla sietäisin olla vähintään David LaChapelle. Kenelle voin reklamoida kun ei kallis kamera tee puolestani sitä mitä Canonilta luvattiin? Ei auta, taas täytyy opetella.

Olen kuukauden verran tutustunut uuteen Canonin EOS 7D -digijärkkäriin, joka siirsi vasta-oppineen videokuvaajan nöyrästi takasin koulun penkille. Täysin uudenlaisen videokuvaustyylin hahmottuessa piti opetella valokuvas alkeista alkaen. Ja pitää edelleen, mutta ei se mitään, laitteisto on kunnossa ja kustannettu. 18 megapikselin kennolla 8 kuvaa sekunnissa räpsivä 7D on kaiken lisäksi vallan hyvä lähtökohta digikuvaukselle. 1920 x 1080 resoluution FullHD -videointi mahdollistaa ennennäkemättömän laadukkaan kuvan tallennuksen laitteella, joka kustantaa murto-osan leffakalustosta. Laitteen Digic 4 -prosessorilla värit tallentuvat kirkkaina ja suuret ISO arvot takaavat laadukkaat kuvat huoneissa, joissa on ihmissilmällekin liian pimeää.

Ensimmäiset viikot valokuvaajana

Oppi alkaa heti referenssikohteella: Tapiolan uuden uutukaiset toimistotilat. Valokuvauksen ollessa lapsellekin arkipäivää, tuli mieleeni avuton kysymys: “miten kuvataan sisätiloja?”. Onneksi netti löysi blogin, jossa vinkattiin sopivat aukot ja valotusajat. Jalustan kanssa sain hyvää jälkeä, mutta valotusajan ollessa peräti puoli sekuntia, tuli useimpaan häiritsevää tärinää. Olihan minua varten hankittu myös kaukolaukaisin, jota nyt jostain syystä en kokenut tarpeelliseksi virittää. Ens kerralla.

Muutaman viikon kuluttua näin arkkitehtilehdessä ammattilaisen kuvia samasta kohteesta ja vertailin niitä huvikseni omiini. Värit ja valot identtiset. Vau. Tarkemmin katsottuna huomasin kuitenkin, että lehdessä Tapiolan tilat näyttivät jotenkin suuremmilta. Myös itse tilojen muodot ja syvyys teki kuviin paljon kiehtovamman vaikutelman. (!) Olisnpa tsekannut myös sen, mitä kuvaan. Perspektiivi ja sommittelu oli jäänyt asetusten varjoon.

Haastatellessani valokuvaajalegenda Caj Bremeria tämän näyttelyssä Ateneumissa, sain hyvää terapiaa digijärkeilylle. Bremerin tuotanto on ajalta ennen digiä ja kuvankäsittelyä, mutta silti upeaa. Laitoin 7D:n videoimaan teräväpiirtona Ateneumin portaiden edessä tarinoivaa Bremeriä, joka kertoi siitä miten käytti kameraa vuonna 1959. Tärkein asia on aina pysynyt samana: se mitä kuvaa merkitsee eniten.

Rajala Pro Shopista hankittu kamera tarjosi kaupan päälle kolmen tunnin kurssin alkeiden opetteluun. Olli Turtiainen Canoninilta latasi niin paljon järkkäri-lingoa ja faktaa kurssille, ettei siitä jäänyt päähän tyhjää taputtava apina. Harjoittelun ja kokeilun merkitystä painotettiin erityisesti. Kun joku kyseli kikkaa, millä asetuksilla saisi tarkennettua myrkysessä aallokossa seilaavaan lintuun, tuli vastaus kuin apteekin hyllylltä: “kahden vuoden omistautuneella harjoittelulla”.

Hetken tavoitteet:
-ammattimaiset sisätilakuvat
-valokuvasanaston ymmärrys
-videohaastattelut 7D:llä
-HDR kuvaus

Tietoa kamerasta: Canon 7D Digi-Kuva

Käytännössä; jos et ole Picasso, ole valmis palautteelle jo suunnittelun alkuvaiheessa. Jos kohtaus ei ole juonen kannalta relevantti, jätä se leikkauspöydälle. Deletoi päähänpinttymät, jos tuotetta ei niillä myydä.  Tätä voi käyttää melkein missä tahansa luovassa työssä. Opiskellessani moni etsi omaa tyyliä ja hioi kivoja pikku ideoitaan, joista syntyi nettisivuja, julisteita, logoja ja muotokuvia. Moni taidokas näyte tyssäsi kuitenkin siihen, ettei asiakas tai opettaja pitänyt hommasta lainkaan. Designin pointti kun on myydä tuotetta esittelemättä sen kummemmin tekijän luovuudenhuulluutta.

Tämänkin blogin ulkoasu on silkkaa omaa hekumointia: itse ottamani kuva Kööppenhaminan auringonnoususta yhdistettynä ESPN -fonttin ja retroraitoihin vailla mitään syytä. So what, I like. Annoin kuitenkin mennä sillä en onneksi myy tällä mitään muuta kuin kuvaa itsestäni. “Pikkujuttu”..

Printmag teki jutun samasta aiheesta. Esimerkkeinä näytettiin romaanien kansikuvituksia, joissa ilme päättää usein sen, mikä kirja lähtee sunnuntaishopparin riippukeinuromaaniksi. Aiheesta on kirjoittanut myös Hanstu.

Aloin miettiä mitähän tosiaan sitten kun kaikki 200 osallistujaa alkaisivat kertomaan siitä mitä oikeastaan haluaisi tehdä. Lähtökohtia ja tavoitteita on yhtä monta kuin mobiililaitteita taskuissa. Olisiko parempi, jos jokainen osaanottaja järjestäisi oman SoMeTimensä seuraavaksi omalla vaikutusalueellaan ja miettisi sitä, mitä seuraavaksi ja miksi ihmeessä? Käyttäjäprofiileita listaillen on vastauksia varmasti enemmän kuin yhtä monta. Jokaisen työntekijän ja harrastelijankin on löydettävä se oma kortensa ja henkilökohtaisen hyödyn, jota sosiaalisesta mediasta voi ammetaa.

Hienot uudet verkostomme ovat jatkossa apunamme kehityksessä, mutta nyt olisi todella toiminnan aika, jotta saisimme niitä mittaustuloksia ja myös tuloksellinen sosiaalinen media saisi alkunsa.

SoME käyttäjäesimerkkejä – What’s in it for me?

Viestintäjohtaja, tiedottaja: PR, sosiaalisen median strategiat, brändin hallinta.
Haluaa tavoittaa kohderyhmänsä ja puhua heidän kielellään. Toimii verkossa eettisesti oikein. Käyttää sosiaalista mediaa tiedon optimaaliseen jakamiseen.

Markkinointihenkilö, myyjä: Tuotteiden ja palveluiden myynti verkossa, hypetys,  linkitys, sisällöntuotto, optimointi.
Haluaa myydä tuotteen ja ansaita. Käyttää sosiaalista mediaa kaikin mahdollisin keinon, mutta vain jos sillä on riittävä ROI.

Hengaaja: monimediaosaaja ajan hermoilla, trendien seuraaja, testaaja, läsnäolija kohderyhmänsä kanssa.
Henkilö, joka tekee yrityksen oman sosiaalisen median stragerian mukaista työtä, ja valvoo sen kehitystä. Käyttää sosiaalista mediaa verkostoitumiseen ja oman tehtävänsä tarpeiden mukaisesti.

IT-henkilö: Web.2.0 teknologiat, niiden rakentaminen ja käyttöönotto.
Haluaa luoda rahan arvoisia sovelluksia uudella pelikentällä. Toteuttaa sosiaalista mediaa ja sen teknologioita, muttei välttämättä hyödynnä sitä itse.

HR-henkilö: Sisäinen tiedoittaminen, muutosviestintä, konsultointi, sparraus, rekrytointi ja kannustaminen muutoksessa.
On aktiivinen kuuntelija. Käyttää sosiaalista mediaa mielipiteiden keräämiseen.

Asiakaspalvelija:  Kontaktihenkilö, vuorovaikutus asiakkaan kanssa verkossa, palautteen kerääminen, kuunteleminen
Käyttää sosiaalista mediaa luodakseen laadukkaampaa ja nopeampaa asiakaspalvelua.

Opettaja:
Käyttää sosiaalista mediaa tiedon keruuseen  ja oppiakseen, sekä opettaakseen tehokkaammin ja ketterämmin.

Yrittäjä:
Haluaa menestyä valitsemmallaan tiellä. Voi käyttää sosiaalista mediaa yhdellä –tai kaikilla tavoilla, mutta joutuu muuttamaan käyttötapojansa kehityksen mukaan.

Toimittaja:
Haluaa myydä julkaisuaan. Käyttää sosiaalista mediaa uutislähteenä ja/tai uutisaiheena kysynnän mukaan.

Toimitusjohtaja:  malliesimerkki kaikesta edellämainitusta

Eläkeläinen, kotiäiti, koululainen:
Haluaa verkostoitua ja löytää hengenheimolaisensa. Käyttää sosiaalista mediaa keskusteluun ja yhteydenpitoon.

Olen pyöritellyt blogeja koko lyhyen elämäni, mutta omani on aina ollut se huonoin. Valitsemani linja on joka kerta vanhentunut elämäntilanteiden muuttuessa. Aloitin opiskelublogilla, ei kiinnostusta keneltäkään. Jatkoin ajankotais -ja viihdeuutisilla, juoruilla, sain tuntumaa median kieroon tapaan leikkiä ihmisten tunteilla, kipinää. Alotin asiantuntijablogin, vaikka en vielä ollut asiantuntija missään. Siirryin videotuotantoon, mutta kehitykseni jatkui sosiaalisen median tantereella.

Sitten ollaan tässä päivässä ja olen todennut, että  on parempi kirjoittaa vain omista asioistaan, sillä niistä tietää jokainen itse eniten ja ne kuvaavat ehkä kokonaisen ihmisryhmän tilannetta. Nuoret työelämään pyrkivät, synnynnäiset diginatiivit kohtaavat yritysten kärryiltä tippuneen ajatusmaailman ja osaavat käyttää yllättävän tehokkaasti uusia työkaluja, varsinkin luovalla media-alalla. Google on rikastuttanut sitä hyödyntäviä internet-markkinoijia, jotka kuin varkain siiryivät nettimainoksiin suurien firmojen maksaessa maltaita mainoksesta aikakauslehteen, jonka lukijakunta jo vuosia on valunut blogeihin ja foorumeille, linkkien ja bannereiden luo.

Päivitystahti on kiihtynyt niin huimasti, että koko media-alalla vallitsee täysin avoin sosiaalinen tanner. Tarpeeksi suuri joukko tai erottuva yksilö voi netissä saada aikaan miltei kaiken haluamansa: elokuvansa levitykseen, demonsa tuottajalle, puolueesa rekisteriin, tapahtumalleen rahoittajan, avustuskohteellensa lahjoittajan, tavaralleen ostajan, ajatuksilleen kuulijan ja elämäänsä sen oikean. Kaikki on mahdollista, mutta pelisäännöt puuttuvat. Edes lakia ei tunneta netissä.

Suomessa kehitys on villinnyt median ja sitä kautta ihmiset. Hype on yltänyt viimein yrityksiin, joiden pallo on hukassa kaikesta uutuuden viehätyksestä. Apuun tulleet sosiaalisen median palvelut myyvät kuin markan munkit, sille niille olisi teoriassa ostajansa lähes jokaisessa firmassa joissa internetin mahdollisuuksia ei ole punnittu.

Onneksi jotkut firmat työllistävät alan osaajia sen sijaan, että uskovat hypetystä ja voideltuja myyntipuheita. On ehkä hauskinta, että jo maalaisjärjellä pääsee keskivertotason yläpuolle. Sosiaalinen media kun ei loppupeleissä ole mitään shakkia. Se voi esimerkiksi tehostaa viestintää ja toimia kanavana trendien seuraamisessa, kuten työpaikallani.